Yleiskuvaus
Haahka on yhdessä ristisorsan kanssa suurin sorsamme ja yksi saariston näkyvimmistä linnuista. Se on puhtaasti merisorsa — sisämaassa haahka on hyvin harvinainen vieras. Haahka on tunnettu haahkanuntuvasta, jota kerätään pesistä pesimäkauden jälkeen ja jota arvostetaan sen lämmöneristävyyden takia.
Haahkakanta on heikentynyt merkittävästi 2000-luvulla, minkä takia metsästystä on rajoitettu tiukasti. Laji on luokiteltu vaarantuneeksi.
Tuntomerkit
Haahkalle tyypillinen piirre on pään kiilamainen sivukuva: nokka on jykevä ja suoraharjainen muodostaen lähes suoran linjan otsaan. Tämä profiili erottaa haahkan muista sorsista jo kaukaa.
Keväällä ja alkukesästä koirashaahka on räikeän mustavalkoinen — helppo tunnistaa. Kesäkuusta lähtien koiraat alkavat sulkia peruspukuun, joka on suttuisen mustanruskea. Loppukesästä voi nähdä hyvinkin erinäköisiä koirasyksilöitä. Vanha koiras erottuu naaraasta ja nuorista selkeällä valkoisella siipilaikulla. Naaras on ympäri vuoden vaihtelevan ruskeansävyinen ja kauttaaltaan poikittaisjuovikas. Siiven takaosassa on selkeä, tummanruskea siipipeili valkoisin reunoin — harvinaisuus sukeltajasorsilla.
Lennossa
Haahkan lento on voimakasta ja suoraviivaista, siivenlyönnit hitaampaa kuin muilla sorsilla. Haahkat lentävät usein lähellä veden pintaa säännöllisissä jonomuodostelmissa, mikä yhdessä suuren koon kanssa voi tuoda mieleen hanhiparven. Haahkalla on kuitenkin lyhyemmät ja leveämmät siivet sekä lyhyempi paksu kaula kuin hanhilla — ja hanhilta löytyy valkoinen peräpää, haahkalta ei.
Erottaminen muista vesilinnuista
- Uros on käytännössä sekoitusvaara-vapaa — räikeä mustavalkoinen ja kiilamainen pää erottavat sen kaikista muista lajeista.
- Naaras vs. telkkä: haahka on selvästi suurempi ja massivaisempi, nokka pidempi ja kiilamaisempi.
- Naaras vs. alli: haahka on huomattavasti suurempi, eikä sillä ole allin tunnusomaisia piirteitä.
- Siipipeili: naaraan tummanruskea siipipeili valkoisin reunoin on poikkeuksellinen sukeltajasorsilla ja hyvä tuntomerkki.
Levinneisyys ja elinympäristö
Haahka pesii runsaslukuisena eteläisillä merialueillamme ja on monin paikoin saariston runsain vesilintu. Runsain kanta on Merenkurkun ja keskisen Suomenlahden välisellä alueella. Levinneisyys loppuu selvästi Merenkurkussa — Perämerellä haahkaa näkee vain harvoin. Se pesii maassa lähellä rantaa kasvillisuuden suojassa tai avoimesti kivien välissä, usein saaristokolonioissa.
Talvella haahkat kokoontuvat suuriksi parviksi Itämerelle, Tanskan salmiin ja Länsi-Euroopan rannikoille.
Käyttäytyminen
Haahka saapuu keväällä maaliskuun lopulta alkaen ja on yksi ensimmäisistä merellä nähtävistä muuttajista. Naaras hautoo 4–6 harmaanvihreää munaa huhtikuussa yksin, ja koiras poistuu paikalta pesinnän alettua. Naaras hoitaa poikaset, usein yhdessä muiden naaraiden kanssa muodostuvissa lastentarhoissa. Poikaset oppivat sukeltamaan jo muutaman päivän ikäisinä. Ravinto koostuu sinisimpukoista, kotiloista ja äyriäisistä, joita haahka sukeltaa jopa 20 metrin syvyydestä.
Metsästysaika
- Vain uroshaahka, maa- ja metsätalousministeriön asetuksen liitteenä olevaan karttaan merkityllä alueella: 1.6.2026–15.6.2026
- Naaraat ovat kokonaan rauhoitettuja
- Haahkoja metsästetään vuosittain joitakin tuhansia yksilöitä
- Metsästysalue: tarkista kartta paikkatietoikkuna.fi
Lähde: Riistakeskus – haahka
Kanta ja suojelu
Haahkakanta on heikentynyt merkittävästi 2000-luvulla ja laji on luokiteltu vaarantuneeksi (VU). Kannan heikkenemisen syitä ovat pesärosvous — erityisesti minkki ja lokkilinnut — ympäristömyrkyt, ravintokannan muutokset ja kylmien keväiden aiheuttamat pesintämenetykset. Haahka on EU:n lintudirektiivin suojelulaji, ja sen metsästystä säädellään tarkasti kestävän kannanhoidon turvaamiseksi.