Yleiskuvaus
Harakka on yksi Suomen tutuimmista linnuista, ja se esiintyy kaikkialla missä ihmisiäkin on, maaseudulta kaupunkeihin. Se on paikkalintu, joka ei juurikaan muuta vaan viettää koko elämänsä samalla alueella. Harakka kuuluu varislintuihin ja on lajinsa tavoin poikkeuksellisen älykäs: tutkimuksissa harakan on osoitettu tunnistavan itsensä peilistä, mikä on harvinaista eläinkunnassa. Se myös muistaa ihmisyksilöitä ja reagoi eri tavoin tuttuihin ja vieraisiin.
Tuntomerkit
Harakka on helppo tunnistaa: mustavalkoinen höyhenpuku ja pitkä, metallinkiiltoinen pyrstö tekevät siitä käytännössä sekoitusvapaan kotimaisessa linnustossa. Siivissä ja pyrstössä on vihertävää tai sinertävää kiiltoa valokulmasta riippuen. Nokka on vahva ja musta. Lento on suoraviivaista ja tiheää, nykivää räpytystä, ja siluetin tunnistaa jo kaukaa pitkän pyrstön ansiosta.
Jäljet ja maastomerkit
Harakan jalanjälki on noin 5–6 cm pitkä, ja neljä varvasta näkyy selkeästi. Harakka liikkuu maassa hyppimällä lyhyin, rivakoin loikkin, joten jälkijono on epäsäännöllinen ja nykivä. Pesä on helppo tunnistaa: suuri, katettu risukasa korkealla puussa, usein havupuussa tai pensaikossa. Pesän katto suojaa harakkaa petolintuja vastaan.
Ääni
Harakan hälytysääni on räikeä, kaliseva räkätys.
Erottaminen muista lajeista
Harakka on käytännössä sekoitusvaaraton, sillä mikään muu kotimainen lintu ei muistuta sitä mustavalkoisen värityksensä ja pitkän pyrstönsä vuoksi. Varislintujen joukossa se erottuu selvästi:
- Varis on mustaharmaa, eikä siinä ole valkoisia alueita.
- Korppi on kokonaan musta ja huomattavasti harakkaa suurempi.
- Naakka on pienempi ja harmaapäinen, eikä sillä ole pitkää pyrstöä.
Levinneisyys ja elinympäristö
Harakka on yleinen lähes koko maassa, mutta pohjoisimmassa Lapissa harvalukuinen. Se viihtyy kulttuuriympäristöissä: maatalousalueiden reunoilla, pihapiireissä, puistoissa ja kaupungeissa. Harakka on levittäytynyt kaupunkeihin viime vuosikymmeninä ja on nykyisin tuttu näky myös taajamissa ja lähiöissä. Se rakentaa suuren, katetun risupesän korkealle puuhun, yleensä havupuuhun tai tiheään pensaaseen. Samassa puussa voi olla useita pesiä, sillä vanhoja pesiä käytetään uudelleen vuodesta toiseen.
Käyttäytyminen
Harakka on kaikkiruokainen opportunisti. Ravinto koostuu hyönteisistä, madoista, pienistä selkärankaisista, haaskoista, marjoista ja viljasta. Se ryöstää herkästi myös muiden lintujen munia ja poikasia, mikä on yksi peruste lajin pyydystämiselle. Talvella harakka hyödyntää ruokintapaikkoja ja jätteitä, ja navettapihat sekä linturuokintapaikat ovat tyypillisiä talviruokailukohteita.
Harakka pesii pareittain ja puolustaa reviiriään aktiivisesti. Se hyökkää rohkeasti pesänsä lähellä olevia uhkia vastaan, myös ihmisiä, ja muistaa yksittäiset häiritsijät pitkään. Poikaset syntyvät huhti–toukokuussa, tavallisesti 5–7 kerrallaan, ja molemmat vanhemmat hoitavat poikaset.
Metsästys ja rauhoitusaika
Harakka on rauhoittamaton lintu, ei riistalaji. Sen pyydystäminen ei ole metsästystä, vaan maanomistajalla tai alueen haltijalla on oikeus pyydystää harakka alueellaan rauhoitusajan ulkopuolella. Pesimäaikana harakka on kuitenkin rauhoitettu:
- Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi: rauhoitettu 10.4.–31.7.
- Muualla maassa: rauhoitettu 1.4.–31.7.
Lähde: Riistakeskus – harakka
Kanta ja suojelu
Harakka on elinvoimainen laji, jonka kanta on vakaa. Pyydystäminen on sallittua pesimälinnuston ja viljelysalueiden suojelemiseksi.