Yleiskuvaus
Hirvi on Suomen suurin maaeläin ja taloudellisesti tärkein riistalaji. Laji esiintyy koko maassa ja sen kanta on suoraan sidoksissa metsästykseen: ilman vuosittaista verotusta kanta kasvaisi nopeasti yli sietokyvyn. Hirvikannan hoito tasapainottaa metsätalouden vahingot, liikenneturvallisuuden ja metsästyksen yhteen.
Tuntomerkit
Hirvi on kooltaan ylivoimainen muihin kotimaisiin hirvieläimiin verrattuna. Sonnit painavat tyypillisesti 350–550 kg ja lehmät 250–350 kg; säkäkorkeus on noin 170–210 cm. Väritys on tummanharmaa tai ruskeanmusta, jaloissa usein vaaleampia alueita. Sekä uroksella että naaraalla on leuan alla karvakimppu eli leukaparta. Kuono on pitkä ja leveä, ylähuuli riippuva.
Sarvet on ainoastaan uroksella. Ne voivat olla lapiomaiset tai hankosarvet, ja muoto vaihtelee iän mukaan. Hirvellä ei ole näkyvää häntää.
Jäljet ja maastomerkit
- Sorkka on suuri: täysikasvuisella 12–16 cm pitkä. Hirven jälki on niin kookas, ettei sitä käytännössä sekoita muihin lajeihin.
- Lisäsorkat painuvat jälkeen jo käynnissä, koska eläimen paino on suuri.
- Rauhallisessa käynnissä askelpituus on lähes kaksi metriä.
- Syvässä lumessa hirvi ei nosta jalkojaan korkealle, jolloin jälkeen jää laahausura etujalkojen edessä.
- Jätökset 2–3 cm pitkiä, toisesta päästä suippenevia. Talvella tummia ja kiinteitä, kesällä vihertäviä ja löysempiä.
- Syöntijäljet lehtipuiden taimissa ovat yleinen merkki hirven läsnäolosta.
Erottaminen muista sorkkaeläimistä
Hirvi on niin paljon muita suurempi, että sekaannukset ovat käytännössä harvinaisia. Muutama pääkohta:
- Koko ratkaisee heti: aikuinen hirvi on vähintään kaksinkertainen valkohäntäpeuraan verrattuna.
- Riippuva ylähuuli ja leuan karvakimppu ovat hirven yksilölliset tuntomerkit, joita muilla lajeilla ei ole.
- Väritys on selvästi tummempaa kuin muilla kotimaisilla hirvieläimillä. Raajat yleensä valkoiset
- Vasa on aluksi punaruskea ja voi hetkellisesti muistuttaa kooltaan suurta valkohäntäpeuraa, mutta turvan muoto ja jalkojen suhteellinen pituus erottavat lajit.
Levinneisyys ja elinympäristö
Hirvi esiintyy koko Suomessa. Kanta on tiheimmillään Itä- ja Pohjois-Suomessa, mutta eläin on yleinen kaikkialla. Hirvi tekee vuodenaikaisia vaelluksia: kesällä se suosii reheviä rantametsiä ja kosteikoita, talvella siirtyy kuivemmille alueille kuten mäntytaimikoihin, joissa ravintoa on tarjolla ja lumipeite on ohuempi. Vaellukset voivat olla useita kymmeniä kilometrejä.
Käyttäytyminen
Hirvi on pääosin yksinäinen eläin. Lehmä liikkuu usein vasojen kanssa, mutta täysikasvuiset sonnit elävät suurimman osan vuodesta yksin. Hirvi on aktiivisimmillaan aamuisin ja iltaisin.
Kiima-aika on syys–lokakuussa. Lehmä kerää ympärilleen useita sonneja, mutta astumisen salliva vaihe kestää vain vuorokauden. Sonnit ovat parhaassa lisääntymisiässä noin 6–11 vuoden iässä. Kantoaika on noin 8 kuukautta ja vasat syntyvät keväällä, useimmiten touko–kesäkuussa.
Metsästysaika
Hirven metsästysaika vaihtelee alueittain. Metsästys edellyttää aina Suomen riistakeskuksen myöntämää hirvieläimen pyyntilupaa (MetsL 26 §).
- Lappi, Kuusamo, Taivalkoski: 1.9.–20.9.
- Kainuu ja Pohjois-Pohjanmaa (useat kunnat): 1.9.–3.10. pellolta vahtimalla, 4.10.–15.1. muuten
- Etelä- ja Keski-Suomi (suurin osa maasta): 1.9.–10.10. pellolta vahtimalla, 11.10.–15.1. muuten
- Poronhoitoalueella koiran käyttö hirven metsästykseen on kielletty 1.1.–15.1. (ei koske haavoittuneen eläimen jäljittämistä).
Tyypilliset pyyntimuodot: ajometsästys pysäyttävällä koiralla, passimetsästys ja pellolta vahtiminen kauden alussa.
Lähde: Riistakeskus – hirvi
Kanta ja suojelu
Hirvikanta on pysynyt merkittävänä läpi vuosikymmenten, ja sen säätely perustuu vuosittaiseen metsästykseen. Tavoitteena on pitää kanta tasolla, jossa metsätalousvahingot ja liikenneonnettomuudet pysyvät hallittavina. Suurpedot kuten karhu ja susi ovat luonnollisia saalistajia, ja niiden vaikutus otetaan huomioon pyyntilupien mitoituksessa.