Yleiskuvaus
Ilves on Suomen ainoa luonnonvarainen kissaeläin ja yksi neljästä suurpedostamme. Se on sopeutunut erinomaisesti pohjoisen metsäluonnon oloihin ja esiintyy nykyisin koko maassa. Ilves on arka ja välttelee ihmistä — useimmiten sen olemassaolosta kertovat ainoastaan jäljet lumessa.
Tuntomerkit
Ilves on kooltaan selvästi suurempi kuin kotikissa mutta selvästi pienempi kuin susi: paino tavallisesti 10–25 kg. Jalat ovat pitkät suhteessa vartaloon, ja leveät tassulevyt kannattelevat eläintä lumessa. Häntä on lyhyt ja töpöinen, kärjestään aina musta. Korvissa on selkeät mustat tupsut, jotka erottavat ilveksen kaikista muista kotimaisista petoeläimistä. Turkki on ruskehtavan harmaa, usein tummien pilkkujen kuvioimaa — väritys vaihtelee yksilöiden välillä.
Jäljet ja maastomerkit
- Jälki on pyöreä ja suuri, noin 7–9 cm leveä — huomattavasti suurempi kuin ketun tai supikoiran jälki.
- Kynnet eivät pääsääntöisesti näy jäljessä, koska ilves vetää ne sisään kissaeläinten tapaan.
- Tämä erottaa ilveksen jäljen koiraeläinten (susi, koira) jäljistä, joissa kynnet aina näkyvät.
- Askelleveys on suuri; pitkä loikka-askel näkyy erityisesti nopeammassa liikkeessä.
- Saaliiden jätteet ja raatelupaikan ympärillä olevat karvat kertovat ilveksen saalistuksesta.
Erottaminen muista lajeista
Ilves on Suomessa käytännössä helppo tunnistaa — mikään muu kotimainen laji ei muistuta sitä.
- Korvatupsut ovat ilveksen yksilöllisin tuntomerkki. Muilla kotimaisilla petoeläimillä ei ole vastaavia.
- Töpöhäntä mustalla kärjellä erottaa ilveksen sudesta ja koirasta, joilla on pitkä häntä.
- Jälki ilman kynnen painaumia erottaa kissamaisesta liikkeestä — susi ja koira jättävät aina kynnet näkyviin.
- Koko: selvästi suurempi kuin kettu tai supikoira, selvästi pienempi ja lyhytjalkaisempi kuin susi.
Levinneisyys ja elinympäristö
Ilves esiintyy koko Suomessa. Kanta on tiheimmillään Etelä- ja Itä-Suomessa, mutta laji on levinnyt myös Pohjois-Suomeen. Ilves suosii tiheitä, rauhallisia metsiä ja kallioisia alueita, joissa on riittävästi suojaa ja riistaa. Se vaatii laajan reviirin — uroksen elinpiiri voi olla useita satoja neliökilometrejä.
Käyttäytyminen
Ilves on yksinäinen eläin, joka on aktiivinen pääosin hämärässä ja öisin. Se on väijyjäsaalistaja: hiipii saaliin lähelle ja hyökkää lyhyellä, nopealla syöksyllä. Tärkeimmät saaliit ovat jänikset ja metsäkauriit; paikoin se saalistaa myös valkohäntäpeuraa ja muuta riistaa.
Kiima-aika on helmi–maaliskuussa. Pennut syntyvät touko–kesäkuussa, tavallisesti 1–4 kerrallaan. Naaras kasvattaa pennut yksin; ne pysyvät emänsä seurassa noin vuoden ikään asti.
Metsästysaika
Ilves on metsästyslailla rauhoitettu laji koko maassa. Metsästys on mahdollista vain Suomen riistakeskuksen myöntämillä poikkeusluvilla osana kannanhoitoa.
- Poronhoitoalueella: 1.10.2025–28.2.2026 (MetsL 41 a §:n 3 momentin mukainen poikkeuslupa; ei koske naarasta, jota vuotta nuorempi pentu seuraa)
- Muualla maassa: 1.12.2025–28.2.2026 (samat ehdot)
- Koko maa: Lisäksi MetsL 41 §:n mukaisia poikkeuslupapäätöksiä; ajat ilmenevät kulloinkin voimassa olevista lupapäätöksistä.
- Tyypilliset pyyntimuodot: ajometsästys ajavilla koirilla tai ajometsästys ilman koiraa.
Lähde: Riistakeskus – ilves
Kanta ja suojelu
Suomen ilveskanta on arviolta 3 000–3 900 yksilöä (Luke 2025). Laji on elinvoimainen eikä ole uhanalainen. Kanta on kasvanut merkittävästi viime vuosikymmeninä, ja ilves on palannut alueille, joilta se aiemmin hävisi. Kannanhoito perustuu poikkeuslupametsästykseen, jonka tavoitteena on pitää kanta vakaana ja vähentää ilvesvahinkoja poronhoitoalueella.