Metsäpeura voi sekoittua poroon. Poron kaataminen on korvausvelvollisuuden alainen teko. Tunnista laji huolellisesti ennen laukausta.
Yleiskuvaus
Metsäpeura on Suomen ainoa alkuperäinen peuralaji ja poron luonnonvarainen sukulainen. Laji hävisi Suomesta liiallisen pyynnin seurauksena 1900-luvun alussa yli viideksikymmeneksi vuodeksi. Se palasi 1950-luvulla Venäjän erämaista, ja kantoja on sittemmin vahvistettu palautusistutusten avulla. Suomessa elää nykyisin noin 2 800 metsäpeuraa, ja laji luokitellaan silmälläpidettäväksi.
Tuntomerkit
Metsäpeura on poroa selvästi kookkaampi ja pitkäjalkaisempi. Urokset eli hirvaat painavat 70–150 kg, naaraat eli vaatimet 40–100 kg. Säkäkorkeus on 90–120 cm ja ruumiinpituus 180–220 cm. Väritys vaihtelee vaaleasta hyvin tummaan; karva on onttoa, mikä eristää tehokkaasti kylmältä.
Metsäpeura on Suomen ainoa hirvieläin, jolla sarvet ovat sekä uroksella että naaraalla. Hirvas pudottaa sarvet kiima-ajan jälkeen, vaadin vasta keväällä. Sarvet ovat edestä katsottuna pystympiä kuin porolla, jolla ne usein kaartuvat sisäänpäin.
Jäljet ja maastomerkit
- Sorkka on pyöreähkö, kärjestään tylppä — sopeutuma pehmeään suomaiseen maastoon.
- Lisäsorkat sijaitsevat melko matalalla ja piirtyvät jälkeen säännöllisesti; jälkipainallus yltää yli 20 cm:iin.
- Jälki ei eroa luotettavasti poron jäljestä — alueella ja yhteydellä on merkitystä tunnistuksessa.
- Käynnissä takajalan jälki osuu usein etujalan jäljen eteen, toisin kuin porolla, joka astuu etujalan jälkeen.
- Jätökset mustia, 1–1,5 cm pitkiä papanoita — ei eroa varmuudella poron jätöksistä.
Erottaminen muista sorkkaeläimistä
Metsäpeura on käytännössä haastava tunnistaa, koska poro ja metsäpeura voivat esiintyä samoilla alueilla ja muistuttavat toisiaan.
- Poro on metsäpeuraa selvästi pienempi ja lyhytjalkaisempi. Porolla on usein korvamerkki tai kaulapanta. Poron sarvet kaareutuvat usein sisäänpäin, metsäpeuran sarvet ovat pystympiä.
- Hirvi on huomattavasti suurempi ja tummempi, ja sillä on pitkä riippuva kuono. Hirven naaraalla ei ole sarvia.
- Valkohäntäpeura on pienempi, sillä on pitkä valkoinen häntä, eikä naaraalla ole sarvia.
- Sarvet myös naaraalla erottavat metsäpeura–poro-parin kaikista muista kotimaisista hirvieläimistä.
Levinneisyys ja elinympäristö
Metsäpeuraa elää kahdella pääalueella: Kainuussa Kuhmon, Sotkamon ja Ristijärven seudulla (noin 850 yksilöä) sekä Suomenselällä Pohjanmaan ja Keski-Suomen välillä (noin 2 000 yksilöä). Suomenselän kanta perustuu 1970–80-luvuilla tehtyihin palautusistutuksiin. Lisäksi pieniä populaatioita on palautettu Lauhanvuoren ja Seitsemisen kansallispuistojen alueille.
Kesäiset elinympäristöt ovat soisia ja rauhallisia metsämaita. Talveksi peurat siirtyvät suppeammille jäkäläkankaille ja kallioalueille. Vaellukset kesä- ja talvilaitumien välillä voivat olla satoja kilometrejä.
Käyttäytyminen
Metsäpeura on laumaeläin. Laumat hajoavat kesällä pienemmiksi ryhmiksi ja kokoontuvat talvella, jolloin laumautuminen tarjoaa suojaa petoja vastaan. Lepoalueina käytetään järvien jäitä ja avonaisia nevoja, joilla näkyvyys joka suuntaan on hyvä.
Kiima-aika on syys–lokakuussa. Hirvaat kokoavat haaremeja ja kilpailevat naaraista. Vasa syntyy toukokuussa, yleensä yksi kerrallaan — hidas lisääntymistahti tekee kannasta haavoittuvaisen.
Metsästysaika
- Metsästysaika koko maassa: 27.9.–31.1.
- Metsästys edellyttää Suomen riistakeskuksen myöntämää hirvieläimen pyyntilupaa (MetsL 26 §).
- Vuosittaiset saalismäärät ovat pieniä kannan silmälläpidettävän statuksen vuoksi.
Lähde: Riistakeskus – metsäpeura
Kanta ja suojelu
Metsäpeura luokitellaan silmälläpidettäväksi lajiksi. Kokonaiskanta on noin 2 800 yksilöä, jakautuneena erillisiin populaatioihin. Suurimmat uhat ovat metsätalous, suurpetokantojen kasvu sekä risteytyminen poron kanssa. Tuulivoimarakentaminen uhkaa lajin keskeisiä elinympäristöjä. Kannanhoitosuunnitelman pitkän aikavälin tavoitteena on Kainuun ja Suomenselän osakantojen yhdistyminen.