Yleiskuvaus
Supikoira on Aasiasta peräisin oleva koiraeläin ja haitallinen vieraslaji, joka on levinnyt Suomeen idästä 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Sen tunnistaa tummasta kasvonaamiosta sekä matalasta ja tanakasta olemuksesta. Supikoiraa tavataan runsaana lähes koko maassa, ja sitä metsästetään vieraslajina vuoden ympäri.
Tuntomerkit
Supikoira on matalajalkainen ja leveärunkoinen. Ruumiin pituus on 45–70 cm, häntä 18–25 cm ja paino 3–9 kg. Turkin sävyt vaihtelevat mustasta harmaanruskeaan, ja posket sekä jalat ovat tavallisesti mustat. Tunnusomaisin piirre on kasvojen tumma naamiokuvio. Korvat ovat pienet ja pyöreäkärkiset, ja pitkän, karkean turkin alla on lämmin ja tiheä pohjavilla. Lyhyiden jalkojen takia supikoira vaikuttaa hidasliikkeiseltä.
Erottaminen muista pienpedoista
Supikoira voi muistuttaa muutamaa muuta lajia, mutta erot ovat selvät.
- Kettu on pidempiraajainen ja sirompi, ja sen hännän kärki on usein valkoinen. Ketun jälkijono etenee loivasti polveilevana helminauhana, supikoiran jälki taas mutkittelee päämäärättömämmin.
- Mäyrä on raskasrakenteisempi, ja sen kasvoissa kulkevat pystysuuntaiset mustavalkoiset viirut supikoiran vaakasuoran naamion sijaan.
- Pesukarhu muistuttaa supikoiraa naamioltaan, mutta on pitkäjalkaisempi ja sillä on selvästi rengasraidallinen häntä. Pesukarhua ei toistaiseksi tavata Suomen luonnossa.
Levinneisyys ja elinympäristö
Supikoira saapui Suomeen idästä 1930–40-luvuilta alkaen, ja nykyään sen vakiintunut levinneisyys ulottuu etelästä suunnilleen Tornion ja Suomussalmen tasolle; Lapissa tavataan lähinnä yksittäisiä harhailijoita. Kannat ovat hyvin runsaat. Laji viihtyy kosteissa sekametsissä ja vesistöjen läheisyydessä ja käyttää suojanaan usein mäyrän kaivamia luolastoja sekä rakennusten alustoja.
Käyttäytyminen ja ravinto
Aikuiset supikoirat liikkuvat tavallisesti parin kanssa, ja laji on pääosin yöaktiivinen. Talvea varten supikoira kerää syksyllä rasvavarastot ja nukkuu tavallisesti 3–4 kuukautta talviunta rakennusten alla tai luolastossa; leutoina ja vähälumisina talvina se voi olla liikkeellä läpi talven. Ravinnoltaan supikoira on kaikkiruokainen, ja sen ravintoon kuuluu pikkunisäkkäitä, sammakoita, lintuja ja munia, hyönteisiä, marjoja, hedelmiä, viljaa, haaskoja ja jätteitä. Paikoin se aiheuttaa vesilinnuille suuria pesimätappioita.
Lisääntyminen
Kiima-aika ajoittuu maaliskuuhun, ja poikaset syntyvät touko-kesäkuussa. Pentue on poikkeuksellisen suuri: tyypillisesti 6–12 poikasta, joskus jopa enemmän. Tämän vuoksi kanta pystyy kasvamaan nopeasti. Pesäpaikkana on rakennuksen alusta, kivikko tai luolasto.
Jäljet
Supikoiran käpälät ovat talvipainoon nähden pienet ja pyöreät, ja jälkipainallus on 4–5 cm pitkä. Voimakkaasti levitetyt varpaat antavat jäljelle sille tyypillisen pyöreän muodon. Supikoira kulkee useimmiten käyden tai rauhallisesti ravaten lyhyet jalat harallaan, jolloin askelleveys on huomattavan suuri ja jälkijono mutkittelee. Ravijälki ei muistuta ketun loivasti polveilevaa helminauhaa. Syvässä lumessa supikoira liikkuu loikkien, jolloin syntyy parijälki, johon raskas keho jättää usein laahausjälkiä.
Metsästys ja lainsäädäntö
Supikoira on haitallinen vieraslaji, ja sitä saa metsästää koko maassa ympäri vuoden (1.8.–31.7.). Vuotuinen saalis on noin 200 000 yksilöä. Pyyntiin kuuluu loukkupyynti, haaskalta ampuminen ja koirien käyttö, etenkin pysäyttävät, ajavat ja luolakoirat. Sallittuja apuvälineitä ovat muun muassa valo, yökiikarit tai pimeätähtäimet sekä ääni.
Lähde: Riistakeskus – supikoira
Kanta ja vieraslajitilanne
Supikoira on yksi Suomen runsaslukuisimmista vieraspedoista, ja sen pyynnillä pyritään vähentämään etenkin maassa pesiviin lintuihin kohdistuvaa saalistuspainetta. Tehokas pyynti on tarpeen, sillä laji lisääntyy nopeasti ja sopeutuu hyvin monenlaisiin ympäristöihin.